Voisiko sen selvemmin sanoa: ”Suomen julkisen talouden rakenteet on luotu nykyistä suotuisamman väestö- ja talouskehityksen aikana, eikä julkisen sektorin rahoituspohja riitä enää ylläpitämään kaikkia julkisen sektorin tehtäviä.”
Vaalipuheiden risteillessä valtion velkaantumisen vähättelystä alarmistiseen velkapelotteluun, valtiovarainministeriö muistuttaa poliittisen elämän realiteeteistä.
Vasemmisto vähättelee Suomen velka-asetta, mutta sataan prosenttiin päästään jo 15 vuoden päästä, ellei kurssia muuteta. Suomalainen velka-aste on paisunut jo yli vakaus- ja kasvusopimuksessa määritetyn 60 prosentin (suhteessa bruttokansantuotteeseen). Olemme kunniakkaasti 71,2 prosentissa ja kansainvälisen valuuttarahaston arvion mukaan ilman rakenteellisia uudistuksia ja velanoton taittoa olemme jo vuonna 2028 80 prosentissa.
Suomen velka on EU-maiden keskitasoa. EU-keskiarvoa kuvaava käyrä on kuitenkin laskussa, toisin kuin Suomen nouseva velanoton kuvaaja – kaikki samankaltaisen kriisin seurauksena.
Miksi velalla on väliä?
EU-keskiarvoista ei oikeastaan kannattaisi tässä puhua. Hyvinvointivaltiomme on rakennettu samankaltaisille lupauksille kuin muissa Pohjoismaissa. Niiden velkaantumisasteet ovat kymmeniä prosenttiyksikköjä Suomea alhaisempia.
Ikävä puoli on tietysti se, että velan kasvaessa kasvavat korkomenot. Jokainen lisämiljoona korkoihin on pois muusta yhteisten varojen käytöstä; kuten sosiaali- ja terveysmenoista, puolustuksesta, koulutuksesta.
Hyvinvointiyhteiskunta on vesikidutuksessa, pisaroiden sijaan elo kurjistuu korkoprosenttiyksikkö kerrallaan.
Velan kulujen kasvaessa katoaa taloudellinen itsenäisyytemme: liikkumavara ja kuuluisa jakovara kutistuvat. Sopeuttaminen muuttuu leikkaamiseksi ja vakauttaminen vaikeammaksi rahoituksen muuttuessa epävarmemmaksi.
Muiden Pohjoismaiden alempi velkaantuminen merkitsee niiden hyvinvointivaltioiden tuntuvasti parempaa kriisikestävyyttä. Tulevissa kriiseissä ne pystyvät tukemaan heikoimmassa asemassa olevia kuten hyvinvointiyhteiskunnassa kuuluukin. Suomella se ei tule olemaan helppoa. Meillä on lisäksi rasitteena väestön nopea ikääntyminen ja alhainen syntyvyys ilman paikkaavaa maahanmuuttoa.
Suomi kasvu-uralle
Suomalaisen hyvinvoinnin yhteisesti rahoitettu pohja on rakennettava uudelleen. Me tarvitsemme paljon kannattavampaa työtä, pääomia, kannustavaa ja alempaa verotusta, joustoja työelämään ja -markkinoihin, lisää tekijöitä ja enemmän osaamista. Osa niistä on leikkauksia, osa varmasti rakenneuudistuksia, osa taas on lisäpanostuksen asettamista tuleviin sukupolviin ja heidän kykyihinsä.
Jatkuvan, runsaan talouskasvun varaan laskiessa ei voi jättää välttämättömiä reformeja tekemättä – talouskasvun hedelmät voidaan poimia vasta jälkikäteen; kuuluisana jakovarana ja silloinkin mieluusti verojen kevennyksinä kuin pysyvinä menolisäyksinä.
Suomalaiset ja Suomessa toimivat yritykset kaipaavat tiedon siitä, että kaikki tekeminen ja yrittäminen kannattaa. Riskiä kannattaa ottaa.
Valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä saatteli 6.3. julkaistun mijardisäästölistan esittelyn sanoilla: “Kiitos myös poliittisille päätöksentekijöille. Olette tarjonneet miljardeja motivaatiosyitä työmme taustaksi. Ehkä vähempikin olisi riittänyt.”
Leikkauksia ei siis voi välttää. Valtiovarainministeriö on käynyt budjetin läpi sektoreittain ja tehty työ on hyvä pohja seuraaviin hallitusneuvotteluihin. En kuitenkaan malta olla jättämättä eriävää mielipidettä ministeriön säästölistaan: koulutuksesta en suostu säästämään. Ilman osaavia ihmisiä emme selviä niistä haasteista, joiden edessä nyt olemme.
