Valtiontaloudesta tuli näiden eduskuntavaalien ykkösaihe. Ennen kaikkea leikkauslistoista tuli hittilistoja, joista on käyty jopa huutokilpaa televisiossa.
Eikä ihme, sillä siellähän ne Suomen suurimmat ongelmat on: julkisen talouden kestävyydessä. Nyt on aika tunnustaa tosiasiat ja kuunnella tarkalla korvalla sekä valtiovarainministeriön asiantuntijoita että riippumattomien tutkimuslaitosten ekonomisteja ja laskelmia. Ne kaikki ovat samansuuntaisia sisällöltään: jottain tarttis tehrä.
Leikkauskilpahuudon sijaan on hyvä pohtia, mikä julkisen vallan rooli on ja miten valtio vaikuttaa meidän kaikkien elämään. Vasta perustavanlaatuisen julkisen vallan roolin pohdinnan jälkeen, voimme alkaa miettiä sitä, onko kaikelle julkiselle kulutukselle peruste.
Kauppalehden haastattelussa, torstaina 30.3., talousnobelisti Bengt Holmström hahmottelee ansiokkaasti Suomen selviytymistarinaa tilanteessa, jossa velkasuhde heikkenee eikä riittävää kasvua ole näkyvissä.
Surullisin polku tällä menolla olisi nobelisti Holmströmin mukaan se, että heräisimme toimintaan vasta pakosta. Siihen tilanteeseen voidaan luisua hitaasti, huomaamattakin.
Valtioriippuvuudesta on tullut hänen mukaansa tullut suomalainen sairaus. Tarve yhteiskunnan huolenpitoon kasvaa ja vastuu omasta elämästä heikkenee.
Verotuksen kiristämisestä ei ole pitkä aikavälin ratkaisuksi. Aivan kuten onnellisuusskabassa, kilpailee Suomi kansainvälisesti myös verotuksen tasossa. Ei ole mitään syytä tavoitella tiukimman verottajan ykkössijaa. Se karkottaa työt, pääomat ja hyvinvoinnin.
Suomalaisten säästämisaste on heikko. Ammattiliittojen keskusjärjestö SAK:n julkaisemassa tutkimuksessa nostetaan esiin duunariköyhyys, yhä harvempi työntekijä pystyy säästämään itselleen taloudellisia puskureita pahan päivän varalle.
Palkkakehityksen ja -joustojen (ennen kaikkea ylöspäin) lisäksi verotuksella on äärimmäisen suuri rooli tavallisen ihmisen vaurastumisessa. Käteen jäävien ansioiden pitää olla nykyistä suuremmat. Kireällä verotuksella verokiila eli palveluiden kalleus kertaantuu erityisesti pieni- ja keskituloisten maksettavaksi. Säästöön ei jää mitään.
Verotuksen alhaisemman tason ja työn kannattavuuden ensisijainen tavoite on köyhyyden vähentäminen Suomessa. Se voi tarkoittaa myös sitä, että keskiluokalle ja varakkaammille jää enemmän käteen, mutta tärkeintä on saada aikaan kokemus, että työllä ja yrittämisellä tässä maassa oma hyvinvointi lisääntyy. Siitä jää sitten tulonsiirtojen kautta enemmän yhdessä jaettavaksi.
Leikkauskeskustelun yksittäisen momenttien sijaan pitää tarkastella valtavia kokonaisuuksia: sosiaaliturvajärjestelmän pirstoutumista, työn kannattavuutta, juuri uusitun soten nopeasti kasvavaa hoitovelkaa ja terveydenhuollon kasvavaa tuottavuustavoitetta. Ratkaisut eivät ole helppoa tai nopeita, ne on kuitenkin pantava alulle nyt.
Hyvä äänestäjä. Leikkauskeskustelun sijaan nyt on välttämätön käydä keskustelua Suomalaisen yhteiskunnan reformitarpeista. Haluamme pysyä oman taloutemme herroina. Kasvavat korkokulut ja velkaantuva valtio luovuttavat päätösvaltaa koko ajan ulkomaisille rahoitusmarkkinoille ja hyvän lupaaminen kaikelle kansalle muuttuu koko ajan mahdottomammaksi.
Silti hätään ei ole huolta, nyt meitä vastuullisia päättäjiä tarvitaan: olemme valmiita.
