Vaaleista on hädin tuskin selvitty, kun toimituspääministeri Sanna Marin ilmoitti, ettei puolueen johtaminen enää kiinnostakaan. Samalla hän näytti, että SDP:n vaalitulos ja tavoitteet seuraavassa hallituksessa ovat toissijaisia. Kun toista pääministerin kautta ei ollut tarjolla, eivät muutkaan tehtävät isänmaan puolesta kiinnosta. Moni tuntee nyt syystä olonsa petetyksi – etenkin jos erehtyi uskomaan Marinin puheita taktisesta äänestämisestä.
Itse suhtaudun hyvin toisin siihen luottamukseen, jonka 3436 helsinkiläistä minulle vaaleissa antoi. Äänimäärä riitti toisen varaedustajan paikkaan. Tulos on ensikertalaiselle erinomainen. Tämä avaa monia mahdollisuuksia tulevaisuuden pohdintaan.
Mitä vaalituloksesta voi päätellä?
Selviä häviäjiä vaaleissa olivat Vasemmisto ja Vihreät. Myös Keskusta menetti reilusti paikkoja. Pääministeri Sanna Marin kaappasi vihervasemmiston ilmatilan, mutta se ei riitä selittämään koko tulosta. Suomalaiset eivät perinteisesti äänestä taktisesti ja uskon siirtymän olleen korkeintaan tuhansia ääniä.
Itse uskon vihreiden menettäneen kannatusta, koska puolueella ei ollut oikeastaan koko vaalikauden aikana sanottavaa suomalaisia huolettaneisiin aiheiisin: turvallisuuteen, talouteen, soten kriisiin, koulujen ongelmiin tai energiakriisiin. Huomio kiinnittyi pistemäisiin tavoitteisiin ja riitelyyn Keskustan kanssa.
Lähtöpassit eduskunnasta saivat myös lähes kaikki Nato-jäsenyyttä vastustaneet edustajat. Vasemmistoliiton sukupolvenvaihdos on nyt valmis: korpikommuneisteista ei ole jäljellä ainoatakaan, punavihreät koulutetut naiset jyräävät.
Keskustan kohdalla tulos on katastrofaalinen: maakuntien mahtipuolue on nyt Perussuomalaiset. Keskusta ei ole suurin missään. Myös keskusta syyttää tuhostaan taktista äänestämistä: Kokoomus keräsi ääniä, koska Sanna Marinin hallitukselle ei haluttu antaa tukea. Selitys ontuu pahasti. Vaaleissa mitataan luottamus, ja sitä oli Kokoomuksella enemmän kuin Keskustalla.
Mitä seuraavaksi tapahtuu?
Hallitusneuvottelut alkavat Petteri Orpon johdolla pääsiäisen jälkeen. Pöydällä ovat edelleen sekä sinipuna että ns. porvaripohja. Puolueiden vastaukset hallitustunnustelijan kysymyksiin määrittelevät sen, millaista hallitusta maahan aletaan kasata. Marinin temppu tosin sotkee sinipunan mahdollisuuksia, kun sisäinen kamppailu ykköspaikasta alkaa.
Omassa kampanjassani puhuin tarpeesta lisätä työtä ja osaamista. Minusta tämä on myös tulevan hallituksen tärkein tehtävä: työmarkkinoita pitää uudistaa, ulkomaisen työvoiman tarveharkinnasta luopua ja lisätä paikallista sopimista. Osaamispulan ratkaisu on avainasemassa uuden kasvun luomiseksi: menetämme ulkomaisia investointeja, koska Suomessa ei ole tällä hetkellä tarpeeksi osaavaa työvoimaa. Työtä jää tekemättä ja verotuloja keräämättä kaikilla toimialoilla, joka puolella Suomea. Pelkät säästöt eivät riitä kääntämään Suomen talouden suuntaa – tarvitsemme myös rakenteellisia uudistuksia jotka johtavat talouden kasvuun.
Toinen yhtä akuutti asia liittyy suomalaisten koulutustasoon: Suomi pitää nostaa takaisin koulutuksen huippumaaksi. Varhaiskasvatuksessa ja peruskoulussa luodaan pohja myöhemmille opinnoille. Aivan ensimmäinen askel on varmistaa, että jokaisella on koulussa työrauha, riittävät mahdollisuudet tukeen ja intoa opiskella. Perustaitoja, kuten suomen kieltä, pitää lisätä tuntikehykseen.
Kolmas kysymys liittyy kestävään kasvuun. Ilmasto- ja luontokysymyksissä pakittaminen olisi taloudellisesti typerää ja vastuutonta politiikkaa, joka aiheuttaisi Suomelle lisää ongelmia ratkomatta ainuttakaan.
Molemmissa hallituspohjavaihtoehdoissa on omat puolensa. Itse toivon, että puolueet nielevät pettymyksensä ja tulevat neuvottelupöytään avoimin mielin. Suomi tarvitsee ratkaisuja ja tulevaisuuteen katsovia, vastuullisia päätöksiä.
Oma työni paremman Helsingin ja Suomen puolesta jatkui heti vaalien jälkeisenä maanantaina. Kiitos entistä vahvemmasta mandaatista kaikille äänensä antaneille!
