Anniina Iskanius

Olen Helsingin kaupunginvaltuutettu – mukana ratkomassa arjen ongelmia ja pidemmän aikavälin kehityskulkuja.

Helsingistä aidosti lapsiystävällinen kunta

Lapsille ja nuorille Helsinki näyttäytyy usein erilaisena kuin meille aikuisille: huonosti valaistu metroasema voi olla pelottava ympäristö, ostoskeskukseen siirretty kirjasto liian kaukana, jotta sinne voisi mennä kavereiden kanssa koulun jälkeen. Päiväkodin tai koulun liikuntaan ja leikkiin kannustava piha voi vaikuttaa konkreettisesti hyvinvointiin verrattuna tylsään jäätyneeseen kenttään, jossa joutuu viettämään useamman tunnin päivässä – säässä kuin …

Helsingistä aidosti lapsiystävällinen kunta Lue lisää »

Rokottamattomat varastavat lapsilta

Nopeasti loppuvuodesta heikentynyt koronatilanne aiheuttaa syystä huolta: Helsingissä sairaalahoitoa vaativien koronapotilaiden määrä on kaksinkertaistunut kahdessa viikossa ja esimerkiksi varasairaalaksi varusteltu Herttoniemi otettiin käyttöön eilen. Samalla pormestari ja toimialajohtaja kertoivat myös uudesta strategiasta: paljon terveydenhuollon resursseja vaatineesta ja vaikuttavuutensa menettäneestä koronajäljityksestä luovutaan ja testauskapasiteettia kohdennetaan riskiryhmiin. Samalla rokotustahtia nopeutetaan.  On aivan selvää että tilanne on nyt …

Rokottamattomat varastavat lapsilta Lue lisää »

Itsenäisyyttä turvaamassa

Venäjän presidentti Putinin vuosien ajan toistama viesti herätti viime viikolla järkytystä Suomessa. Venäjä haluaa jakaa maailman etupiireihin ja haluaa takeet siitä, ettei Nato laajene itään.  Presidentti Niinistö totesi nopeasti, että Nato ja hakijamaa yksin päättävät uusien jäsenyyksien kohtalon. Selkokielellä Niinistö tarkoitti, että Suomen turvallisuuspoliittinen selkäranka tai hätäjarru, ns. Nato-optio, olisi edelleen voimassa. Viime vuosikymmeninä Suomi …

Itsenäisyyttä turvaamassa Lue lisää »

Uutta suuntaa tekemiseen

Pormestari Juhana Vartiainen julkisti eilen apulaispormestarien kanssa talousarvion vuodelle 2022. Se muodostaa kaupunkistrategian kanssa kokonaisuuden, joka ohjaa tekemistä ja suuntaa Helsingissä.  Mistään pikkusummista ei ole kyse: Helsingin talousarviosta toimintamenoihin on budjetoitu 5,3 miljardia ja investointeja tehdään ensi vuonna yli miljardilla eurolla. Kaupungin käyttömenot kasvavat 5,7 %. Koronasta toipumiseen on varattu erillinen 70 miljoonan euron määräraha …

Uutta suuntaa tekemiseen Lue lisää »

Helsingin oma hallitusohjelma on hyvä!

Pormestaripuolueiden kokoomuksen, vihreiden, Vasemmistoliiton ja Sdp:n tänään hyväksymä kaupunkistrategia on helsinkiläisen kaupunkipolitiikan suunnannäyttäjä seuraavat neljä vuotta. Seuraavassa kiittelen parhaat palat ja ehkä moitin muutamaa. Pakko sanoa, että olen kokonaisuuteen tyytyväinen: kaupungin taloudenpito tehostuu ja investoinneille on enemmän tilaa. Ilmastotavoitteet ovat kunnianhimoiset, kuten kuuluukin, ja huomiota kiinnitetään myös sään ääri-ilmiöihin varautumiseen. Helsinki mm. lisää puiden määrää …

Helsingin oma hallitusohjelma on hyvä! Lue lisää »

Varhaiskasvatus – arjen tärkein lähipalvelu

Tämä on ensimmäinen blogini valtuutettuna, joten valitsin kirjoittaa itselleni mieluisimmasta aiheesta: tulevaisuudesta ja sen tekijöistä. Niitä kasvaa sadoissa kouluissa ja päiväkodeissa ympäri kaupunkia. Varhaiskasvatuksen, koulujen ja toisen asteen opinnoissa oppia kerrytti vuonna 2020 yhteensä 95 000 helsinkiläistä. Helsingin budjetista kasvatuksen ja koulutuksen toimiala nappaa hiukan yli neljänneksen. Ei siis ole yhdentekevää, millaista palvelua tälle joukolle …

Varhaiskasvatus – arjen tärkein lähipalvelu Lue lisää »

Vieritä ylös